Second Season

  Elokuu tulee aina niin äkkiä. Taas oli aika pakata laukut, hypätä koneesee ja suunnata kohti Hartfordia. Lähdin Amerikkaan kuitenkin taas hyvin mielin, sillä aloittaisin toisen lukuvuoteni ja saisi treenata taas hulluna ja valmistautua kauteen preseasonin ajan ja sitten alkaa taas pelaamaan matseja, joilla on merkitystä. Koko joukkueella oli toiveet korkealla, koska meillä oli hyvä nippu koossa, moni pelaaja oli saanut tunnustusta America East Conferenssilta ja koko viime vuoden ajan olimme hieoneet pelitapaamme ja nyt me osaisimme pelata hyvin joukkueena.

                                                        Hartford Hawks Sophomores

Huomasin, että oli todella paljon helpompaa aloittaa arki Hartfordissa kun tiesin entuudesta miten toimia. Koulu ja muut käytännön asiat sujuivat rutiinilla ja stressittömästi. Koulussa valitsin enemmän pääaineeseeni liittyviä kursseja ja jatkoin harjoittelua Magnet Schoolilla. Kun lukukausi ja jalkapallokausi etenivät niin noin kolmen kuukauden jälkeen se stressi kuitenkin taas ilmestyi jostain; Fiilis joukkueeeessa oli melko kireä ja treenaaminen ja pelaaminen ei ollut enään yhtä huoletonta kuin vuosi sitten. En osaa vielä tänä päivänäkään sanoa mistä se johtui mutta se kesti pitkään, melkein koko kauden loppuun. Ei ollut todellakaan helpot viisi kuukautta. Kauden päätteeksi ylsimme konferenssin finaaliin, jonka hävisimme UMBC:lle, joka oli iso pettymys, sillä joukkueessamme oli potentiaali, halusimme kaikki voittaa konferessin ja edetä maanlaajuiseen turnaukseen mutta valitettavasti se jäi haaveeksi.

                                         Conference Final Between Hawks and Retrievers

Oli se kuitenkin ihan okei saavutus yltää konferessin finaaliin ja häviöstä kitkeränä olisimme halukaita treenaamaan keväällä entistä kovempaa, jotta ensi vuonna voittaisimme koko konferessin. Mutta ennen hulluja kevät treenejä, oli aika mennä taas kuukaudeksi Suomeen joulun viettoon.


________________________________________________________


  August always arrives so quickly. Once again it was time to pack my bags, hop in a plane and head to Hartford. I was headed to America with happy thoughts though, because I was about to start my second year in college, I would be able to train like crazy, brace myself for the upcoming soccer season and play games that would matter this time. The whole squad had their hopes high, because we had a roster full of talented players, many of us had earned recognitions from last season and for the past year we had played together and worked on our tactics and etc.

                                                        Hartford Hawks Sophomores

Right away I noticed that it was so much easier to start off the season and semester, when I already knew what to do from the past. School and other practicalities were handled with routine and without any stress. For my schedule I chose more courses that counted towards my major and I continued the field work at the Magnet School. As the semester and the soccer season proceeded, approximately three months in the stress appeared out of the blue. The vibe within the team became tense and training and playing wasn't as carefree as it had been. Still to this day I have no idea what caused the bad vibe but it lingered within us for a long time, almost until the end of the season. It wasn't an easy 5 months for me. At the end of the season we made it to the conference final, that we lost to UMBC, which was a major setback because we were a potential team, it was our mutual dream to win the conference and another dream was to make it to the national tournament. Unfortunately, it remains a dream.

                                          Conference Final Between Hawks and Retrievers

However, it was a decent accomplishment to make it to the final and due to the loss we would be willing to work even harder to win the whole conference next time. But before I'd begin the crazy spring trainings it was time to go home for a month to celebrate Christmas.

The Finnish Summer

  Vihdoinkin olin päässyt takaisin kotiin Suomeen! Ei tarvinnut miettiä koulu asioita ja sain keskittyä vain viettämään aikaa perheeni kanssa, nauttia kesästä, tavata kavereitani taas ja pelata jalkapalloa rakkaan kasvattaja seurani FC Jazzin kanssa. Yksi Suomen kesän parhaista asioista onkin FC Jazzin futistreenit Porin "Ikuisen Tuulen Stadionilla". Koko Jazzin joukkue on täynnä huikeita jätkiä ja koko valmennusjohto ja taustajoukot ovat hienoja ihmisiä, heidän kanssaan on aina ilo treenata.

                                                                      Porin Stadion

Kesä on minun lempiaikaani, jolloin tykkään olla ulkona mahdollisimman paljon ja nauttia kesästä tekemällä asioita. Lempiasioihini kesällä kuuluu Yyterin sannat, äärimmäisen kaunis ranta, missä pyrin viettämään mahdollisimman paljon aikaa joka kesä. Toinen paikka mihin tykkään mennä kesällä on meidän perheen kesämökki. Säkylässä Pyhäjärven rannalla on vain niin mukavan hiljaista ja siellä oikeesti sielu lepää ja stressistä ei ole tietoakaan kun istuskelet järven rannalla koko perheen ja isovanhempien kanssa.

                                                                          Pyhäjärvi

Jopa kesällä osa kavereistani on kotikaupunkini ulkopuolella. Kaksi parasta kaveriani opiskelevat Helsingissä ja yleensä viettävät kesän siellä tehden töitä, joten yritän mennä Helsinkii mahdollisimman usein katsomaan heitä. Heidän kanssaan on aina todella hauskaa ja he ovat kuin minun veljiä. Nämä molemmat kyseiset herrat ovat hienoja ihmisiä ja ymmärrämme toisiamme hyvin, siksi tykkään reissata monta tuntia pääkaupunki seudulle viettämään aikaa heidän kanssaan. Ja aina kun menen Helsinkiin niin he ovat suunnitelleet jotain hauskaa ajanviettoa. 2013 kesällä menimme yhdessä Flow Festivaaleille Helsinkiin ja myös Porin Jazz Festivaaleille, jotka olivat molemmat hauskaa aikaa.

                                                      Minä ja Aku Porin Jazz Festivaaleille

Minä ja Jarkko Flow Festivaaleilla

Kesällä Suomi on parhaimmillaan ja silloin kaikki ihmiset ovat iloisia ja ulkona, joko keskustassa terasseilla nauttimassa auringosta, kesämökeillään pitkin Suomea tai Yyterin rannalla ruskettumassa. Juuri tämän takia harmittaakin lähteä takaisin valtameren toiselle puolelle, vaikkakin sielläkin saa tehdä juuri sitä mitä haluaa mutta kuitenki kesä tuntuu aina kauhean lyhyeltä. Kun on taas lentokoneessa menossa kohti Yhdysvaltoja niin muistaa kuinka siistiä siellä on ja sinne menee taas mielellään potkimaan palloa ja istumaan koulunpenkkiin, koska minusta se on todellinen etuoikeus pystyä tekemään näitä asioita. 

________________________________________________________________

  Finally, I had made it back home to Finland. Now I didn't have to stress out for school work but I got to focus on spending time with my family, enjoy the summer, see my friends again and play soccer with my good ol' club team FC Jazz instead of stressing out when is the next assignment due. One of the best things about Finnish summer is the soccer practice with FC Jazz at the Pori Stadium. The whole squad is full of terrific fellas and the coaching staff and other staff members are great people, it is always a absolute pleasure to train with them. 

                                                                      Pori Stadium

Summer is my favorite time of the year, that is when I like to be outside as much as possible and enjoy the summer by doing stuff and being active. One of my favorite things to do over the summer is going to the Yyteri Beach, extremely gorgeous beach in my home town with golden sand and dunes, where I seek to spend a lot of time every summer. Another place where I like to go often is our family's summer house, which is in a town called Säkylä. It is just so nicely quiet out there and your soul really rests out there because the stress is out of sight and out of mind. What could be better thank sitting by the lake with your family and grandparents. 

                                                                      Lake Pyhäjärvi

Even over the summer some of my friends don't come back home but stay outside of my home town. Two of my best buddies are studying in Helsinki and usually spend their summers working down in Helsinki, so I try to travel to Helsinki as often as I can to go see them. I have always such a good time with them and they are like brothers to me. These two particular buddies of mine are great lads and we just simply understand each other and get along so good, which is why I don't mint traveling couple of hours to the capital to hang out with them. Whenever, I go to Helsinki they have always planned out something fun for us to do. Over the summer in 2013 we went to the Flow Festival that was held in Helsinki and also to the Pori Jazz Festival, that where both a good time. 

                                               My boy Aku and I at Pori Jazz Festival

                                                My boy Jarkko and I at Flow Festival

There's no doubt that Finland is at its best in the summer, when all the people are happy, full of life and hanging outside, either in downtown on terraces and patios enjoying the sun, at their summer houses all over Finland or on the Yyteri Beach tanning. This is exactly why it is such a vexation to leave my hometown and go across the ocean to America, even though I get to do what I want to do over there as well. However, the summer always seems way too short. But once I am on the plane heading to the States I remember how much fun and cool time I'm gonna have over there and it is just a privilege to be able to play ball and study in this wonderful country.

Strenuous Spring

  Amerikassa joululoma on aina aikalailla kuukauden pituinen. Sain viettää kokonaisen kuukauden perheeni ja ystävieni parissa ihanan lumisessa ja jouluisessa Suomessa. Vietinkin koko loman periaatteessa perheeni ja läheisten ystävieni seurassa koska olin kaivannut heitä todella paljon.  Joulu on oikeasti minun lempi aikaani vuodesta, tietenkin kesän ja syntymäpäiväni lisäksi. :D Jouluna kaikki ovat vain niin iloisia ja tietysti ruoka on aivan mahtavaa! Kuukauden jälkeen, kun oli aika lähteä takaisin Hartfordiin koulun ja jalkapallon pariin niin en aluksi tietenkään halunnut lähteä koska en halunnut jättää perhettäni ja äidin herkullisia ruokia. Mutta ei sille mahtanut mitään, piti lähteä takaisin kouluun ja oli se jo aikakin lähteä kuukauden ahmimisen jälkeen. Aluksi oli tietenki vähän haikeat tunnelmat lähteä kotoa mutta tiesin, että Amerikassa tulisi olemaan taas jännittävää ja hauskaa. Jopa lento New Yorkiin Kennedyn kentälle sujui tällä kertaa hyvin ja kehon nesteet pysyivät kehon sisäpuolella. :D

                                                Matkalla takaisin kevät lukukautta varten

Kun pääsin takaisin Hartfordiin niin siellä oli jo hieman lunta maassa, manasin sitä koska joutuisimme treenaamaan lumisella kentällä. Mutta kun pääsin takaisin opiskelija asuntooni niin fiilikset paranivat hurjasti kun kämppikseni Peter yllätti minut, hän oli tullut takaisin kouluun jo pari päivää sitten eikä ollut kertonut minulle mitään. Oli hauska nähdä häntä pitkästä aikaa ja juttelimme pitkän aikaa että mitä kaikkea meille oli tapahtunut loman aikana. Saavuin melko myöhään illalla Hartfordiin ja tajusin että minullahan on koulu seuraavana päivänä, joten oli pakko mennä samantien nukkumaan, että saisin itseni ylös seuraavana aamuna. Stressasin ensimmäisen viikon ajan että mitenköhän koulu taas mahtaa sujua mutta samalla rutiinillahan se sujui eikä tuottanut vaikeuksia. Kevään aikana sain myös suorittaa noin kuukauden pituisen harjoittelujakson nimeltä "Field Work", jolloin menin vajaaksi kuukaudeksi University of Hartford Magnet Schooliin 5. luokan opettajan avustajaksi. Se oli todella antoisa kuukausi ja opein todella paljon tulevasta ammatistani ja viimeistään tämän kokemuksen myötä olin varma että opettajan ammatti on juuri minulle sopiva työ.

                                                University of Hartford Magnet School

Kevät lukukausi oli hauskaa aikaa mutta myös raskasta. Se ei ollut pelkästään joukkuekavereiden kanssa ulos menoa ja hauskanpitoa Magnet Schoolissa, sillä kevään aikana joukkueemme treenasi 3 kertaa päivässä. Joka maanantai, keskiviikko ja perjantai aamu klo 7 aloitimme noin 45 minuutin juoksutreenillä. Suomessa ei niin kauheasti tuohon fitnespuoleen kiinnitetty huomiota ja Suomessa maalivahdit ei todellakaan juotunut juoksemaan niin voitte kuvitella miten meikäläinen aina oli viimeisten joukossa ja hyvä että en välillä pyörtynyt treenin aikana, varsinkin kun juoksimme pitkää matkaa. Lyhyet spurtit sujuivat kuitenkin hyvin koska niitä maalivahdit tekevät yleensäkin. Sitten virkistävän aamu fitneksen jälkeen päivällä oli ensin noin puolentoista tunnin kenttätreeni, jonka jälkeen suoriksi menimme tunnin puntille. Ainakin saatiin joka jätkä huippu kuntoon. Sanoinkin valmentajille että olen oikean elämän Teräsmies tälläisen kevään jälkeen ja että vanhempani eivät tunnista minua kun menen kotiin.

                                                  Henkilökohtainen suosikki: kyykkylaite

Ensimmäinen vuoteni Hartfordissa oli onnistunut, menestyin koulussa oikein hyvin ja minut oli valittu kauden päätteeksi America East All-Rookie Teamiin ja olin todella iloinen että sain olla osa Hartford Hawks yhteisöä. Mutta kirjaimellisesti en jaksanut odottaa että pääsisin takaisin Suomeen ja nauttimaan Suomen kesästä!

_______________________________________________________________________


  In the U.S, the Christmas break is always pretty much a month long period, which is awesome compared to break in Finland. I got to spend a whole month with my family and closest friends in lovely snowy Finland. Basically, I spent the whole near my dearest because I had longed them quite a bit. Christmas is actually my favorite time of the year, besides the long summer break and my birthday. :D On Christmas all the people are just so happy and full of Christmas spirit and of course the food is phenomenal as well. After a month it was time to go back to Hartford for school and soccer. I wasn't eager to leave for Hartford at first, because I didn't want to leave my family and mom's delicious cookings again but man's gotta do what man's gotta do. To be honest it was already a time to leave after devouring food for a month. At the beginning it was obviously a little hard to leave but I also knew that it would be so exciting and fun to get back to Hartford as well. This time even the flight to New York went smoothly and all the body fluids remained inside of me. :D

                                                   On the way back for spring season

Once I was back in Hartford, I noticed that they had had a little bit snow, which I didn't like because we would have to practice on a field that was covered with snow. But when I got back to my dorm I started to feel better because my roommate Peter surprised me. He had gotten back a couple days before me and hadn't tell me about it so it was a nice surprise. It was a pleasure to talk to him once again and we had a good chat regarding our Christmas breaks. When I got back on campus it was pretty late and I realized that I would have class tomorrow morning, so I had to get in bed, in order to be able to get my ass out of the bed early in the morning. For the first week of school I was stressing out but I ended up having zero trouble and I found that it is the same routine as it was last semester. During the spring I got to perform a month long field work period at the University of Hartford Magnet School, assisting a 5th grade teacher Ms. Hurley, who was truly an amazing person and after working with her I was sure that becoming a teacher is my calling. Overall, it was a very rewarding month at UHMS, I learned so much about my future occupation and I just knew that becoming a teacher was my path.

                                                  University of Hartford Magnet School

The spring semester was a good time but it was pretty tough too. It wasn't just kicking in, going out with the teammates and having fun at the Magnet School, because in the spring our team practiced 3 times a day. Every Monday, Wednesday and Friday we would begin a fitness training at 7am, running our asses up and down the field for 45 minutes. In Finland the coaches didn't emphasize the fitness part as much as in the States. In Finland goalkeepers did not run, they were doing goalkeeper stuff. So you can imagine that I was always in the last pack stepping over the finish line. Many times I felt like fainting, especially when we were running long distance. Those short sprints were more my thing because goalkeepers do that naturally on the field. Then after the refreshing morning fitness we would  have a hour and half long soccer session on the field, after which we would hit the weight room for an hour. At least we were all ripped after the spring. I remember telling my coaches that after at the end of the spring I'll be a real life Superman and my parents won't recognize me when I go back home.

                                                       My personal favorite: Squatting

My first full year at University of Hartford was very successful, I did great in school and I had been chosen for the America East All-Rookie Team and overall I was very happy and lucky to be part of Hartford Hawks family. However, I literally couldn't wait to get back to Finland and enjoy the Finnish summer!

In addition I want to thank my personal advisor Dr. D for assisting me with my class schedules and recommending me to Ms. Hurley at the Magnet School. I also wanna thank Ms. Hurley for extremely educating month with her and the 5th graders!

Uhart, CT

   Nyt oltiin sitten valmentajan kyydissä menossa kohti tulevaa yliopistoani ja joukkueen treenit alkaisivat ylihuomenna. Olin hermostunut, mutta silti odottattavaisin mielin. Matkalla New Yorkista Connecticutiin en saanut kasettanu irti Amerikan maisemista. Kaikki oli niin erilaista verrattuna Suomeen, niin paljon isompaa, massiivisempaa ja värikkäämpää. Kaikki autoista, rakennuksiin oli isompa kuin mihin olin tottunut. Jopa puut ja metsät pikatien varrella olivat kuin jostakin Amazonin sademetsästä. Pelkästään maisemat saivat minut pienimuotoiseen shokkiin.

 

                                           Traffic on I-95

Matkalla valmentaja kertoi koulusta, joukkueesta ja sen tavoitteista, pelaajista ja päävalmentajasta. Hän myös mainitsi, että joukkueella olisi useampi fysioterapeutti ja maalivahtivalmentaja, josta ilahduin kovasti. Kun pääsimme Connecticutiin ja University of Hartfordin kampukselle, niin valmentaja antoi minulle pienen tutustumiskierroksen kampuksella, jottai löytäisin noin kuukauden päästä oikeat rakennukset missä minulla olisi oppitunteja ja kävimme katsomassa jalkapallokenttää myös, joka oli hieno. Tutustumiskierroksen jälkeen valmentaja vei minut paikkaan nimeltä F-Complex, se oli rakennuskompeksi, jossai asuisin kunnes saisin avaimet omaan asuntolaani. F-Complexin viereisellä parkkipaikalla otin matkalaukkuni pois autosta ja tapasin yhden joukkueen pelaajista, David Bernhardssonin, joka oli ruotsalainen ja jonka luona yöpyisin pari päivää. David oli todella mukava heti alustalähtien, hän näytti minulle paikat F-Complexissa ja katsoimme hyvää actionleffaa loppuillan. Seuraavana päivänä suurin osa joukkueen pelaajista oli jo saapunut kampukselle ja sain tilaisuuden tavata heidät kaikki kun joukkueellamme oli palaveri. Palaverissa valmentaja kävi läpi joukkueen käytäntöjä, treeniaikataulua, tavoitteita ja jokainen pelaaja esitteli itsensä. Kolmantena päivänä pre-season alkoi ja treenasimme kovaa kaksi kertaa päivässä. Pre-seasonin aikana ei oikeastaan muuta tehty kuin treenattu, syöty, pelattu fifaa ja nukuttu. 

                               The Al-Marzook Field                                              


Olin innoissani kun pelit alkoivat! Olin treenannut koko pre-seasonin ajan kovaa ja en malttanut odottaa että saisin pelata uuden joukkueeni kanssa. Joukkueemme oli melko nuori, meillä oli paljon uusia nuoria pelaajia. Jotkut heistä olivat uusia pelaajia, kuten Simon Turesson, josta tuli yksi minun parhaista ja läheisimmistä ystävistäni. Ja oli myös muista kouluista siirtyneitä pelaajie, kuten Peter Inserillo, joka oli myös todellinen ystävä, auttoi minua monessa asiassa ja vietin hänen perheensä luona ensimmäisen Amerikkalaisen Kiitospäivänäkin, josta olen hänelle, hänen perheelleen ja koko suvulleen ikuisesti kiitollinen. Ensimmäinen kauteni Amerikassa sujui hyvin, pelasin hyvin ja ansaitsin muutaman tunnustuksen otteistani kentällä ja sen ulkopuolella. Tavoitteenamme oli voittaa koko America East Conferenssi mutta hyvän alkukauden jälkeen joukkueemme kuitenki väsähti ja sijoituimme lopulta viidenneksi koko konferenssissa.

                                     My First Game For The Hartford Hawks

Viidennestä sijasta huolimatta olin tyytyväinen otteisiini kentällä ja kuin myös koulussa. Ensimmäinen lukukauteni Amerikassa oli sujunut siis hyvin. Olin pelannut hyvin, opiskelut sujuivat hienosti ja sain paljon uusia ystäviä ja kokemuksia. Uusista ystävistäni haluan myös mainita Hartfordin tyttöjen jalkapallo joukkueesta Elise Galipon, Kristen McAdamsin ja Emma Donnellyn, joihin tutustuin heti ensimmäisinä päivinäni Hartfordissa ja jotka tulisivat olemaan iso osa elämääni jatkossa. Heistä ja Peter Inserillosta kuulette lisää myöhemmin. Olin viettänyt 5 pitkää kuukautta Hartfordissa ja nyt kun jalkapallokausi ja koulu olivat nyt ohitse niin olin valmis palaamaan takaisin kotiin Suomeen perheeni luokse kuukauden joululomalle. 

_______________________________________________________________________

  There I was, in my coaches car getting a ride to my new school and my new team would start practicing the day after tomorrow. I was nervous but yet looking forward to everything that would happen to me. On the way from New York to Connecticut I could not get my eyes off the American scenery. Everything was so much different compared to Finland, so much bigger, more massive and more colorful. Everything from cars to buildings were bigger that I was used to. Even the trees along the highway were huge, they were like those trees in the Amazon rain forest. The scenery alone got my breath away. 

 

                                              Traffic on I-95

On the way my coach was telling me everything about the university, the team and our goals as a team, the players and the head coach. He also mentioned that the team would have multiple athletic trainers and a goalkeeper coach, that I found very impressive and I was delighted for the fact that the team had a goalkeeper coach. Once we got to CT and pulled in to the campus of University of Hartford, coach gave me a little tour on the campus so that I could be able to find my classes in a month when the school would start. The tour also included going to see the soccer field as well, which was a nice looking turf. After the tour my coach took me to a building called F-Complex, which was a complex of buildings, where I would live in a couple of days until I would get the keys for my own dorm building. In the parking lot right next to the F-Complex I took my luggage out of the car and met David Bernhardsson, one of my teammates, who was Swedish and he would house me for couple of nights. David was really nice and funny guy, he showed me around in the F-Complex and we watched an exciting action movie later that night. On the next day the majority of the players had arrived and I got a chance to meet all of them as we had a team meeting. During the meeting the head coach went through the team policies, training schedule, goals and every player got to introduce themselves. On the third day the pre-season began and we were training hard two times a day. During the pre-season all we did was train, eat, play FIFA and sleep. 

              The Al-Marzook Field                                         

I was thrilled for being able to start playing real games with the team. I had worked hard during the pre-season and couldn't wait to play with the team. The team was pretty young and new though, we had lot of freshmen, including me. Some of the players were new, like Simon Turesson, who became one of my best and closest friends and I spent a lot of time with him. We also had players who had transferred to Uhart, like Peter Inserillo. Peter became one of my best friends as well. He was a true friend, he was always there for me, helped me out countless times and I got to spent my first American Thanksgiving at his house in New York. I am forever grateful to him and his family for inviting me over on Thanksgiving and treating me like a family member. My first semester in America had gone by fast and went well, I had played very well and had earned a few recognitions for my actions on and off the field. On the field the goal was to win the America East Conference. After a really good first part of the season the team wore out and we placed 5th in the conference

                                       My First Game For The Hartford Hawks

Despite finishing in 5th I was happy with my performance on the field and in the classroom. The first semester in America had been a success. I had played well, studies went great and I got so many good friend and new experiences. Of my new friends I want also mention Elise Galipo, Kristen McAdams and Emma Donnelly, who I got to know during the very first days at Uhart and who would end up being a big part of my life in the future. You are going to hear a lot more of them and Peter. I had spent 5 long months in Hartford and now that the soccer season and school had ended I was more than ready to go back home to my family for a month. 

Off to America

  Niin oli kaikki muodollisuudet hoidettu, videoista viisumeihin. Viiden vuoden viisumi taskussa ja seikkailut jo odottivat minua meren maapallon toisella puolella. Kun sain varmistuksen siitä, että olen varmasti lähdössä opiskelemaan Amerikkaan ja että sain stipendin olin innoissani! Muistan tuulettaneeni, heiluttaen nyrkkiä ilmassa ja kai päästin myös jonkinnäköisiä huudahduksiakin. Oli varmasti silloin ympärillä olijoilla naurussa pidättelemistä. Oloni oli myös helpottunut, kuukausien pituinen prosessi oli vihdoinkin päättynyt ja enää piti lähteä matkaan. Aluksi vanhempani olivat myös innoissaan ja ylpeitä minusta mutta kun lähtöpäivä koitti niin tietysti tunnelma oli hieman haikeampi kun yksi perheenjäsenistä on lähdössä toiselle puolelle maapalloa moneksi kuukaudeksi kerrallaan ja tulee seuraavan kerran vasta jouluksi kotiin. Vaikka itse olin täysin liekeissä Amerikkaan lähdöstä, mutta kun pakkasin kassini ulko-oven edessä ja sanoin hyvästit vanhemmilleni, veljelleni ja isovanhemmille niin kyllä siinä meinasi "isokin mies" herkistyä, niinkuin alla olevasta kuvastakin tulee ilmi. Olihan se iso askel lähteä niinkin kauas kotoa opiskelemaan ja pelaamaan jalkapalloa. Kuitenkin, se oli ollut unelmani jo kauan tehdä jotain tuon kaltaista, hieman erilaista kuin muut.

                                                      Packing up my bags for America


Kaikki kaverini olivat myös innoissaan suunnitelmistani. Muutamat myös surullisia siitä etteivät näkisi minua enää yhtä usein kuin ennen. Mutta sanoin heille, että en minä sinne ikuisesti jää, että tulen kyllä välillä käymään Suomessa ja silloin tottakai nähtäisiin. Muistan, että menimme koko perhe pari päivää ennen lähtöäni jo valmiiksi Helsinkiin viettämään aikaa ja vanhempani halusivat saattaa minut lentokentälle asti. Ennen lähtöä nauteimme pari päivää Helsingissä, shoppaillen, syöden ja yhdessä aikaa viettäen, joka oli todella mukavaa! Niiden parin hauskan päivän aikana ehdein jo unohtaa, että lähden pois pitkäksi aikaa. Mutta kun heräsin lähtöpäivän aamuna hotellista niin todellisiis palautti minut maan pinnalle. Olin tosiaan lähdössä. Iltapäivällä vanhempani ajoivat minut Helsinki-Vantaalle ja oli jopa hieman surulista hyvästellä läheiseni ja kävelleä lentokentän liukuovista sisään. Finnairin check-in linjalla keräsin itseni ja yritin ajatella että tästä alkaa elämäni hienon luku ja että tulee olemaan todella hienoa nähdä maailmaa. Check-in tiskin jälkeen menin turvatarkastuksen läpi, joka sujui ihan rutiinilla, ei ollut kuitenkaa ensimmäinen kertani lentokentällä. Kun pääsin koneeseen niin alkumatka sujui ongelmitta. Mutta noin puolivälissä matkaa, Atlantin valtameren yllä, voidaan sanoa että alamäki alkoi. Koneemme joutui turbulenssiin. Kone tärisi ja heilui puolelta toiselle ja itseäni rupesi vähän jännittämään ja aloin voimaan pahoin. Onneksi, turbulenssi ei kauaa kestänyt ja lounaan jälkeen oloni jo paljon parempi. Oli enään tunti jäljellä kunnes laskeutuisimme ja silloin se kuuluisa pahaolo tuli takaisin. Rupesin miettimään kaikkea, että mitenköhän pärjään Amerikassa yleisesti ja onkohan koulu siellä vaikeaa. Aloin jännittämään niin paljon, että minua rupesi oksettamaan. Kaikkien kanssamatkustajieni onneksi pyysin lentoemännältä oksennuspussia, jonka saatua käteeni tavaraa tulikin jo suusta pussiin. Olin äärimmäisen hermostunut ja jännittynyt. Kun olin "tehtäväni" tehnyt niin ojensin pussin takaisin lentoemännälle ystävällisesti hymyillen ja kiittäen. Se oli hieman kiusallista ja koko penkkirivini tuijotti minua. :D Onneksi sen jälkeen lentäminen on ollut lasten leikkiä.

                                                              Airborne with Finnair

Tämän pienen kommelluksen jälkeen laskeuduimme John F. Kennedyn kentälle New Yorkiin. Olin väsynyt, olihan lento ollut aika "kuoppainen". Päästyäni ulos koneesta aloin etsiä yliopistojoukkueen valmentajaani, joka oli luvannut tulla hakemaan minut kentältä. Kun pääsin lentokentän aulaan niin tunnistin valmentajani samantien ja ajattelin "Damn, I made it!". Tästä alkoi kahden tunnin ajomatka kohti Connecticutin osavaltiota ja Hartfordin yliopistoa.

___________________________________________________________


  So now I had dealt with all the formalities, from videos to applying for visas. Having a five year visa in my pocket and the adventures awaiting me on the other side of the globe I was excited! Once, I received a confirmation on being eligible for America and having received a scholarship, I was celebrating, I was so pumped up for it! I remember celebrating like I just scored a goal in the World Cup Final, fist pumping and exclaiming like a little girl! :D I bet the people around me at the time had difficulties keeping their poker faces on. I felt relief as well, months-long process had just ended with a positive note and all I had to do now was to book a flight and get on the plane. At first, my parents were super happy and proud of me but once my departure date came, we were all feeling a little bit plaintive and blue. Of course, because I would be separated from them for a long time, going to the other side of the globe for school and soccer. I was fired up for leaving for America though. But when I was packing up my bags at the front door, it almost made the "grown-up man" shed some tears as can be seen in the picture below. I mean, it was a big step to take, to leave home for a long time for school and soccer. However, it had been my dream to be able to do that.

                                                        Packing up my bags for America


All my friends were excited for me as well. A few of them were sad for not being able to see me as often though. But I comforted them by saying that "I won´t be over there forever" and that " I will be coming back every now and then and we will see each other again". I remember, that the whole family wanted to come with me to Helsinki a couple of days prior to my departure, because they wanted to escort me to the airport and make sure I would be all right. In Helsinki we were enjoying ourselves for a couple of days, shopping, eating and having a good time as a family. During those two days I forgot that I am actually leaving Finland for a long time. I woke up i the hotel room the next day, on the day of my departure, which returned me from the "two day paradise with me family" to the reality. I was leaving for real. In the afternoon my parents drove me to the airport and it was really sad to tell goodbyes to my family members and walk through the sliding door and not being able to see my family for the next 5 months. At the Finnair's check-in stand I pulled myself together and tried to convince myself that this is going to be the best time of my life and I get to see the world. I got throughout the security check without any issues, it wasn't my first time at the airport so I was fine with that. The first hours on the plane went by without any incidents. However, at 5 hours in the "downhill" started, right above the Atlantic Ocean. The aircraft hit the turbulence. It was shaking and rocking from side to side, which made me feel sick and anxious. Luckily, the turbulence calmed down quite soon and after the lunch I felt a little bit better. We had one hour left of flying time, after which we would touch down. But I started to feel nauseous again. I began to think of all the possible thing that would be waiting on me in my destination, such as how am I going to cope in America in general, is the school going to be difficult and stuff like that. I got so nervous that it made me very sick and want to vomit. For the other passengers' fortune I asked for a paper bag from the flight attendant, after getting it in my hand I was already ready to use the bag. I was so extremely nervous and anxious. After using the bag I handed it back over to the flight attendant and thanked her with a ten mile wide smile. She was laughing at me. It was slightly awkward and the whole row of seats were staring at me. :D Thank god flying has been piece of cake ever since.

                                                               Airborne with Finnair


After this awkward incident we landed at the John F. Kennedy airport in New York. I was exhausted, the flight had been a "bumpy" one. After getting out of the plane, I started the search for my coach, who had promised to pick me up from the airport. Once I walked into the lobby, I recognized him and a huge weight got off my shoulders and I thought to myself "Damn, I made it!", which initiated the two hour drive up towards Connecticut and the University of Hartford.

How it all began?

  Niin, siitä on jo kaksi ja puoli vuotta aikaa, kun matkani Suomesta yli Atlantin valtameren kohti "vapaiden maata ja rohkeiden kotia" alkoi. Kun valmistuin lukiosta päätin, että menen koulusta suoraa tietä suorittamaan ihanan ja pakollisen asevelvollisuuden. No, pääsin periaatteessa melkein heti koulun jälkeen armeijaan ja siellä taisteltiin kuusi kuukautta, jonka jälkeen pääsin niin sanotusti takaisin sivilisaation pariin.

 
        Got to have some fun in the military as well

Jo lukion aikana eräs isäni silloinen työntekijä oli ehdotellut minulle mahdollisuutta lähteä ulkomaille yliopistoon ja pelaamaan jalkapalloa. Kiinnostuin ideasta tietenkin välittömästi, olihan tuo äärettömän hyvä idea, että pystyisin yhdistämään opiskelun ja urheilun ja vielä ulkomailla! Aloitin välittömästi prosessin, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti kouluun ja pelaamaan palloa ulkomaille. Isäni kaveri, jonka mainitsin aikaisemmin auttoi minut alkuun ja kertoi mitä minun pitää tehdä päästäkseni alkuun. Otin myös yhteyttä erääseen agencyyn, jolla oli kontakteja ympäri maailmaa. Yhteyden otto tähän agencyyn oli järkevää, koska siitä oli suuri apu. Joten nyt kun oli kontaktit kunnossa niin oli aika aloittaa aikaavievä prosessi.

                                                   The pile of my books for SATs

Ensimmäiseksi, minun piti suorittaa SAT-testi, joka on kielitesti, joka mittaa testintekijän taidot englanninkielessä ja matematiikassa. Muun muassa, jokainen amerikkalainen oppilas tekee saman testin ennen yliopistoon menoa. Opiskelin jo armeija aikana hullunlailla SAT-testiin, koska halusin läpäistä sen ensimmäisellä yrittämällä. Menin Helsinkiin Aalto yliopistoon tekemään kokeen ja sain tarpeeksi hyvät pisteet, joten prosessin ensimmäinen vaihe oli suoritettu. Seuraavaksi, minun piti kuvata itsestäni treeni- ja otteluvideo, jotta mahdolliset kiinnostuneet valmentajat Yhdysvalloissa näkisivät minkäläinen pelaaja olen. Onneks, maajoukkue taustastani oli hyötyä ja vanhat joukkueeni olivat kuvanneet matseja kesällä joten sain heiltä paljon materiaalia otteluvideotani varten. Treenivideon tein itse alusta asti, menimme parhaan kaverini kanssa Urheilukeskuksen tekonurmelle ja teimme vähän maalivahti treenejä ja lopuksi hän laukoi maaliakohti ja minä olin maalissa. Laitan tämän julkaisun loppuun Youtube linkin, josta voitte löytää treenivideoni, jonka alussa esittelen itseni hulvattomalla rallienglannilla. Onneksi, englannin ääntäminen on nykyään kuin toiselta planeetalta. Kun videot olivat valmiina, lähetin ne agencylle, joka auttoi minua ja he lähettivät videot ja SAT-pisteeni kaikille kontakteilleen Yhdysvaltoihin. Kun Amerikan suunnalta lakoi kuulua kiinnostusta, niin agency antoi minun sähköposti osoitteeni valmentajille ja he saivat mahdollisuuden jutella kanssa sähköpostin välityksellä ja yden koulun valmentaja jopa matkusti Poriin katsomaan minua. Pitkien keskustelun jälkeen useat valmentajat tarjosivat stipendiä heidän yliopistoihinsa ja minä valitsin koulun, johon halusin mennä opiskelemaan. Kyllä, kuulostaa helpolta mutta se vei hieman aikaa ja oli hermojaraastavaa. Sitten oli jäljellä enään paperityöt ja viisumien haku, jonka jälkeen olin pitkälti valmis lähtemään. Seuraavassa julkaisussa saatte kuulla miltä tuntui lähteä ensimmäistä kertaa asumaan ulkomaille, kauas kotoa, opiskelemaan ja pelaamaan jalkapalloa. Lisäksi paljastan, että mihin päin Amerikkaa päädyin. Jos kenelläkään sattuu olemaan kysymyksiä omaan kokemukseeni Amerikkaan lähdöstä, koko prosessista tai siellä olemisesta niin vastaan äärimmäisen mielelläni kysymyksiin.

                                      Boys and I, celebrating our high school graduation

Tässä on treeni- ja matsivideoideni osoite: https://www.youtube.com/watch?v=-Sy0sQakEPA



_______________________________________________________________________________

So it's been two and a half years already since my journey from tiny Finland beyond the Atlantic Ocean towards "the land of the free and home of the brave" began. After graduating high school I decided that I'm going to accomplish the lovely and compulsory military service right away. Well, I was accepted into the Finnish military system basically right away after graduating high school, in which I "fought it out" for six months, after which I got to return back into civilization so to speak.

 
         Got to have some fun in the military as well

Already during my high school years one of my father´s employees had suggested an opportunity to go study and play soccer abroad. The idea got my attention right away, because it was extremely great idea that I could combine studying and playing soccer and all this abroad! I initiated the process immediately, so that I could enroll and play soccer abroad. The friend of my dad´s, that I mentioned earlier, showed me the ropes at first and told me what I needed to do to get the process going. I also contacted an agency, that had contacts all over the world. Contacting this agency was very smart and a big help in the process. Now that I had taken care of all the contacts, it was time to begin the time-consuming process of getting myself eligible for the American universities.

                                                   The pile of my books for SATs

 First, I had to take the SAT-test, which is a test that measures one´s skills in English and Math (I'm sure all you English Speakers knew this already haha). It is also a test that every American student has to take in order to enroll in a university. During my time in the military I was already studying for my SATs and cramming up information like crazy, because I wanted to get high enough scores on the first try. I traveled to the capital of Finland Helsinki to the Aalto University, took the test down there and got  good scores. Boom! Step one accomplished! Next, I had to film a training and match video of myself, so that possible potential coaches over in the U.S would see what kind of player I am. Luckily, my background as a Finnish national soccer team player I had a slight advantage over others. In addition, the guys over in my old club team had filmed all the games in the summer so I got great footage from them and put them together into a video. I created the training video all by myself from scratch. We went out to the field with my best friend and did some goalkeeper training and at the end he took some shots on goal for the video. I am going to add a Youtube link in the end of this text, so that people who are interested in seeing me saving some shots and hearing me speak with an "adorable" accent will see what it is all about. Thank god my pronunciation isn't that horrible anymore. Once I had the footage for the video, I put it together and sent it out to the agency that forwarded the videos and my SAT scores to all their contacts in the United States. As the universities started to become interested in my videos, the agency gave my email address to the coaches to that I could be in contact directly to them. After a long negotiations with the coaches, several coaches offered me a scholarship and I just chose a school that I preferred. Yes, sounds effortless but it's not, it took so much time and it was nerve-racking. Lastly, I had to take care of the paper work; applying for visas and accepting the scholarship and all that, after which I was basically good to go. In the next text from me you will be reading about what kind of thought were going on in my head prior to leaving for the U.S to study and play soccer. In addition, I will reveal the location where I ended up going to school and playing soccer. If anyone happens to have any questions feel absolutely free to ask me and I am more than happy to answer them.

                                      Boys and I, celebrating our high school graduation 

Here is the address for my training and match videos: https://www.youtube.com/watch?v=-Sy0sQakEPA

Intro!

  Nyt sitä ollaan täällä! Bloggaamisen jännittävässä maailmassa! Tasan kaksi vuotta sitten hyvä ystäväni kehoitti minua aloittamaan kirjoittamaan blogia. En kuitenkaan samantien luonut blogia, koska olin hyvin skeptinen koko "Kerronpas kaikille itsestäni kaiken" -ajatuksen suhteen. Kaksi ja puoli vuotta se kummitteli ajatuksissani ja nyt vihdoin olen täällä, jakamassa kokemuksiani ja ajatuksiani tähän mennessä vauhdikkaasta elämästäni. Mistä sitten aloittaa kirjoittaminen? Tällä hetkellä elämäni sijoittuu kahdelle eri mantereelle, joten on jopa melko luonnollista aloittaa kertomalla teille kaikille ihan ensimmäisenä siitä miten päädyin elelemään näille kahdelle eri mantereille, kahdessa täysin erilaisessa maassa ja kahdessa täysin erilaisessa kaupungissa. Tulevina päivinä kerron teille lisää miten tämä kaikki sai alkunsa ja eiköhän matkan varrelle myös hieman informaatiota kauempaa historiasta saada mukaan.

_______________________________________________________________________

Here we are! In the exciting world of blogging! Exactly two years ago a good friend of mine urged me to start writing a blog. However, I did not create a blog right away though, because I was very skeptical regarding the whole idea of throwing all my personal information out there for everyone to read. The idea haunted me for two and a half years but I am finally here, sharing experiences and thoughts of my action-packed life. What should I start writing about though? At the moment my life is positioning itself on two different continents, so I thought it would be appropriate and quite natural to start telling all of you about how I ended up living on two different continents, in two completely different countries and in two completely different cities. In the up coming days, I will tell you more about how all this started and I'm sure I will include a little bit information along the way on my life on just one continent as well!